Oulun Miekkailuseuran uutisia

Asiasanat: OMS, Paulus Tokola, EM 2010, kalpa
1.6.2010 Paulus nimettiin maajoukkueeseen

Oulun Miekkailuseura on kohta kahdeksan vuoden olemassaolonsa aikana edennyt askel askeleelta kansallisesti merkittävien miekkailuseurojen joukkoon. Nyt seura on jälleen saavuttanut yhden tavoitteen, kun ensimmäistä kertaa seuran miekkailija on nimetty arvokisojen maajoukkueeseen. Seuran toiminnassa lähes alusta asti mukana ollut ja koko seuran toiminnan ajan sen kärkimiekkailijana ollut Paulus Tokola on nimetty kalpajoukkueeseen Leipzigin EM-kilpailuihin. Hänen lisäkseen miesten joukkueessa miekkailevat Dennis Bade Espoon Miekkailijoista sekä nuoret Niko Vuorinen ja Alexander Lahtinen Helsingin Miekkailijoista. Naisten kalpajoukkueeseen nimettiin Kalpaveljien Suvi Lehtonen ja Zsofia Olah. Suomalaiset osallistuvat tällä kertaa ainoastaan henkilökohtaiseen kilpailuun.

Tänä vuonna maajoukkuepaikasta myös kieltäydyttiin: miesten joukkueeseen myös tarjolla ollut András Koroknay-Pál ei ollut käytettävissä, eivätkä myöskään naisten puolella kriteerit täyttäneet sisarukset Catharina ja Michaela Kock eikä hallitseva Suomen mestari Hilla Hämäläinen.

EM-kilpailut käydään Leipzigissä 16. - 22.7.2010.


 
Uutista on katsottu 346 kertaa 1.6.2010 jälkeen.

Kommentit


Perjantaina, 4.6.2010 kello 9:18
Myös Kalevassa
Uutinen pääsi myös torstain Kalevan urheilusivuille.
---Teemu Tokola


Torstaina, 3.6.2010 kello 13:59
Myös Oulu-lehdessä
http://www.oululehti.fi/etusivu2/paulus_tokola_kalvan_emjoukkueeseen_4682531.html
---Teemu


Torstaina, 3.6.2010 kello 7:51
Onnea!
Erinomaisen hieno uutinen - upeaa!
---Ville


Keskiviikkona, 2.6.2010 kello 14:15
Onneksi olkoon!
Onnea Paulukselle saavutuksesta!
---Leo


Keskiviikkona, 2.6.2010 kello 9:32
Hieno homma!
Muista Paulus tulla Torstain reeneihin
---Reijo


Keskiviikkona, 2.6.2010 kello 8:40
Hienoa!
Ei muuta kuin hakkaa päälle Oulun poika
---Risto

Kirjoita kommentti tähän uutiseen

HUOM! Viesteihin ei voi lisätä HTML:ää. LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄNILMOITUS PALVELUNTARJOAJALLE


Kommentin otsikko:
Nimesi:_______________
Urho Kaleva Kekkosen lyhenne:(Pahoittelemme hassua kysymystä - tällä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle)
Kommenttisi: