| Asiasanat: OMS, Paulus Tokola, kalpa | |
| 18.7.2010 | Paulus pettyi lauantain tulokseen |
Muuta luettavaa aiheesta:Oulun Miekkailuseuran Paulus Tokola aloitti EM-kisaurakkansa lauantaina pienemmillä, lääkäreille, farmaseuteille ja muille terveydenhuoltoalan ammattilaisille suunnatuilla EM-kilpailuilla. Alle 40-vuotiaiden sarjaan osallistui ainoastaan kahdeksan miekkailijaa, eikä Pauluksen lopputulos, EM-pronssi, hirveästi lämmittänyt. "Hävisin semin typerästi espanjalaiselle Alconero Juan Ruizille", hän kertoo ja toteaa, että olisi voinut ihan hyvin kamppailla kilpailun voitostakin finaalissa lopulta voittanutta Saksan Tim Dreschneriä vastaan. Medical-EM-kilpailut olivat kuitenkin muuten mukava kokemus: "Kaikille jonkinlaisen terveydenhuoltoalan koulutuksen omaaville ja aloilla opiskeleville voi kyllä suositella kisoja ainakin ilmapiirin puolesta", Paulus kommentoi Oulun Miekkailuseuran Facebook-sivulla ja kertoo myös päässeensä harjoittamaan peruskoulussa hankittuja saksankielentaitoja antamalla haastattelu saksaksi. Nyt sitten odotetaan maanantain varsinaisia EM-kilpailuja - Paulus kertoo itsekin, että lauantailta jäi vähän hampaankoloon, joten toivotaan, että sekin auttaa Pauluksen mahdollisimman hyvään tulokseen kisoissa. |
|
| Uutista on katsottu 148 kertaa 18.7.2010 jälkeen. | |